Joskus sellaiset asiat, joista on haaveillut pitkään, eivät toteutuessaan tunnukaan niin ihmeellisiltä. Nukuin viime yönä yksin vanhempieni kotona. Monta tuntia katkeamatonta unta. Lähes seitsemän tuntia tarkalleen ottaen. Miten kaukaiselta mahdottomuudelta se tuntuikaan vielä viikko sitten.
Aamulla olo oli ihan pöhnäinen. Eri tavalla kuin univajeisina öinä, mutta silti. Aamu ei ollutkaan niin ihmeellinen kuin olin visioinut. Univajeesta palautuminen taitaa olla pitkä prosessi.
Joka tapauksessa maailma näyttää jo nyt erilaiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti